perjantai 12. huhtikuuta 2013

Toisin ajatellen


Muistan edelleen kirkkaasti hetken, kun törmäsin Milan Kunderan Kuolemattomuus-kirjassa ajatukseen, jonka jälkeen en enää osannut katsella maailmaa kuin ennen. Sanatarkasti aatosta en muista, mutta sisällön kyllä: eleet eivät ole ihmisen omaisuutta vaan ihminen eleiden.

Tämä vaatinee hieman selittämistä. Tehdään se esimerkillä. Kun vilkutat jollekulle ihmiselle, Kundera väittää, että ele ei ole sinun keksimäsi tai omasi, vaan vilkuttamalla asetut tähän eleeseen, joka on ollut sinua ennen ja joka jälkeesi jää. Minua tämä hätkähdytti.

Ja sen kautta tajusin, että esimerkiksi pukeutumisella ihminen ei puhtaasti ja suorasti ilmaise itseään vaan asettuu pukeutumalla tiettyyn persoonaan tai rooliin. Kukaan ei ole oma itsensä vaan joku muu, johon haluaa samastua. Meistä aika monelle voi perustellusti huutaa, että ”hei, tyyppi!”
Oivalluksen seurauksena intouduin ajattelemaan vaatteita ja pukeutumista toisin.

Johtuu varmastikin tästä armottomasta ilmastosta, että ainakin minä olen ajatellut pukeutumista tarkenemisen näkökulmasta. Alusvaatteet lämmittävät ihmistä. Pitkät kalsarit on miehen laitettava pakkasella siksi, etteivät sukukalleudet huurru.

Sitten ajattelin tarkemmin: miten pitkät alushousut suojaavat arkoja paikkoja paremmin kuin reiteen ulottuvat bokserimalliset kalsongit? Eivät mitenkään! Pitkikset lämmittävät reisiä, polvia ja pohkeita, mitkä osat eivät ole niitä vilunarimpia.

Ja miksi sitten lännenleffoissa äijillä on yllä yksiosainen potkupukutyylinen aluspuku, kun hikoillaan Arizonan autiomaassa ja raahataan kuolleesta hevosesta irrotettua satulaa? Luulisi tarkenevan muutenkin!

Kun alusvaatteita alkaa pohtia tarkemmin, tajuaa niiden merkityksen – ainakin alkujaan – olleen päällysvaatteiden suojaaminen. Alusvaatteet peittävät ihmisessä nimenomaan paikat, joista ihminen erittää, ja nämä eritteet likaavat päällysvaatteita, jotka ovat vaatteista kalliimpia.

Alushousujen ansiosta ja niitä taajaan vaihtamalla yksiä ja samoja päällyshousuja voi käyttää päiväkausia, aluspaitaan sonnustautuminen pidentää kauluspaidan käyttökertaa, kauluspaidan kaulus taas suojaa takinkaulusta niskalimalta (saman asian ajoivat ennen paitojen irtokaulukset) ja mansettien pitää näkyä siksi hihansuista, ettei takki tahriinnu. Kun käyttää kesällä sukkia tennareissa, tennareista ei tule pikavauhtia ongelmajätettä.

Tekstin tässä vaiheessa pitäisi edellä keksitty viisaus nostaa uudelle abstraktiotasolle: miten se selittäisi Kreikan velkaongelmat, Huuhkajien onnettoman FIFA-rankingin tai suomalaisten alkoholikulttuurin.
Mutta en nyt keksi. Muuta kuin että asioita voi katsella monelta kantilta: ettei kreikkalainen välttämättä ole huijari, suomalainen potkupalloilija lahjaton ja meillä nyt vain ole tällainen reilu meininki.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Satisfaction


Moni teistäkin muistanee Mick Jaggerin nuoruusvuosien kuuluisan lausunnon, jonka mukaan hän ”kuolisi mieluummin kuin laulaisi Satisfactionia 45-vuotiaana”. Viime syksynä tuli kuitenkin kuluneeksi täydet 50 vuotta siitä, kun The Rolling Stones soitti ensimmäisen keikkansa, ja juhlakeikkoja on tänä vuonna luvassa niin festareilla kuin Hyde Parkissakin. Jagger on nyt 68-vuotias, ja eiköhän se Satisfactionkin – joka tosin syntyi vasta vuonna 1965 – vielä vedetä.

Jagger oli nuorena kollina varmasti yhtä vilpitön kuin nytkin. 60-luvulla 50-vuotias kuitenkin tarkoitti ihan muuta kuin tänä päivänä.
Kun synnyin puoli vuosisataa sitten, vanhempani olivat parikymppisiä ja suoraan jo aikuisia, joilla ei ollut aikaa saati muita mahdollisuuksia pohtia sitä, tuliko minusta nyt se, millaiseksi halusin. Suurille ikäluokille paskaduuneja ei vielä ollut, kun työn piti tarjota elanto eikä itsensä toteuttamista.
Kun elintaso Suomessa nousi ja koulutusmahdollisuudet paranivat, nuoruus venyi. Se tarkoitti – näin ainakin luulen – että elämä tuli valmiiksi eli asettui vakiintuneeseen uomaansa 20–30 ikävuoden välillä, kun saatiin koulutusta vastaava työpaikka ja rakennettiin tiilitalo ruutukaavaan jonnekin entiselle pellolle. Sitten tuli kesämökki, jonne aiottiin vetäytyä heti kun oli päästy eläkkeelle.
Meille 60-luvulla syntyneille, jotka pääsimme ensimmäisinä Suomessa jo lapsina kiinni populaari- ja kulutuskulttuuriin, maailma on asettunut toisin. Asettumisikä on lykkääntynyt yhä pidemmälle ja venynyt. Asettuminen on muuttunut myös yhä epävarmemmaksi, ja perinteisen ”kypsän aikuisen” muottiin ei kukaan myönnä tahtovansa. Sen sijaan kysymys ”tätäkö minä oikeasti haluan?” on alati läsnä.

Nyt viisikymppisenä hämmästyttää eniten se, miten nopeasti ikävuodet kolmestakympistä viiteenkymmeneen ovat menneet. Ystäväpiirissä näihin kahteen vuosikymmeneen ovat kuuluneet parisuhteet, lapset, erot, muutot, enemmän tai vähemmän vakiintuneet ja menestyksekkäät työkuviot, ammatinvaihdokset ja elämänmuutokset. Joku ehtiväinen on jo isovanhempi. Pysyvin asia on tainnut olla The Rolling Stones, jonka ikonisen laulun sanoma ei meille ole haalistunut vuosien varrella.
Tutkimusten mukaan ihminen on viisikymppisenä onnellisimmillaan, kun elämän perusasiat ovat vakiintuneet. Tässä iässä ihmisen pitäisi olla myös viisaimmillaan, kun aivot eivät ole vielä alkaneet rappeutua ja on tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
Tuttavapiirissä tämä onnellisuus on siellä täällä materialisoitunut viime vuosina moottoripyörinä, tuoreempaan vaihdettuina puolisoina ja soittopeleinä, jotka kaikki omalla tavallaan kertovat, kuinka oikeassa (sanoitus) ja väärässä (ajoitus) Mick Jagger joskus oli.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Miksi harrastan

Reilu vuosikymmen sitten olin yliopistossa töissä ja kuukausipalkkaa vastaan luin, ajattelin, kirjoitin ja opetin hienoja ajatuksia. Olin kiinnostunut yhteiskuntateoriasta ja kulttuurintutkimuksesta. Omissa jutuissani yritin viritellä hienostuneita ajatusmalleja siitä, miksi ja miten kulttuuriin liittyvät asiat olivat ihmisille merkityksellisiä. Kirjoitin kultivoituneita teesejä, jotka vilisivät muodikkaita käsitteitä.
Sitten jätin akatemian ja siirryin ns. oikeisiin töihin eli tuottamaan jotain sellaista, josta joku oli valmis maksamaan (tällaiset jutut esimerkiksi ovat sellaisia). Teoreettiset kysymykset kiinnostivat toki, mutta enää teoriassa ja vapaa-ajalla.
Nyt siitä on niin kauan, että enää en pysty vetäisemään Janne Gallen-Kallela-Sirénin tyylistä ohutta yläpilveä gutenbergilaisesta galaksista (kuka muistaa vielä?). Guggenheim-keskustelun yhteydessä youtube-klassikoksi nousseessa miniluennossa oli kyllä paljon jotain etäisesti tuttua ja kiehtovaakin.
Parin vuoden takainen tutkimus kertoo, että ihmisen älylliset kyvyt alkavat heiketä 45-vuotiaana. Minulle tämä tapahtui jo aiemmin. Mitä enemmän joutuu ns. todellisen maailman kanssa tekemisiin, sitä yksioikoisemmaksi muodostuu ajattelu. Ei ole ongelmia, on ratkaisuja. Kritiikin sijasta ryhtyy mieluummin hommaamaan muutoksia käytännössä. Keskustelukumppaneita en enää edes yritä lumota merkitsevällä tauolla ja silmien siristyksellä.
Käytännön toiminta on avautunut keski-iässä ihan uudella tavalla. En enää mieti, miten erilaiset kulttuuriharrastukset auttavat minua merkityksellistämään elämääni. Sen sijaan vain harrastan, tai oikeammin vain teen.
Nyt tulee salaisuus: harrastan tiettyjä asioita yksinomaan siksi, ettei minun tuolloin tarvitse ajatella mitään muuta. Piste.
Luen kirjoja siksi, että pääsen pakoon niiden maailman arkielämästä. Soitan rumpuja kaveribändissä sen takia, että viikoittaisten kahden tunnin treenien aikana minun ei tarvitse ajatella muuta kuin että kohta pitäisi soittaa filli siten, ettei komppi kaadu. Molemmat asiat tuntuvat aivan jumalattoman hyviltä. Niitä ei sen kummemmin tarvitse miettiä tai jahkailla: ne ovat pakopaikkoja, minun omiani.
Tämä pakenemisen tarve ei tarkoita, ettenkö pitäisi työstäni ja tekisi sitä ahkerasti ja mahdollisimman hyvin. Saati sitä, etten rakastaisi perhettäni ja olisi onnellinen kahden ihanan tytön isänä. Tarkoitan sitä, että tarvitsen nämä omat pakopaikkani siksi, että jaksan tehdä työtä ja rakastaa. Näitä elämän perusjuttuja.
Amatööri eli harrastaja juontaa sanana juurensa latinan kielen termiin ”amator” eli rakastaja. Harrastaminen on jotain, mitä teen rakkaudesta, en muista välineellisistä syistä. Tällainen rakkaus voi olla sokea, omistuksenhaluinen ja uppiniskainen, mutta se on minun omani.

Svetogorsk, toukokuu 2022