lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kuinka suomalaista on uusi suomalainen ruokakulttuuri?

Suomalainen ruokakulttuuri on mennyt harppauksin eteenpäin kuluvalla vuosituhannella – ainakin, jos asiaa tarkastellaan Helsingissä ja parissa muussa suuremmassa kaupungissa. Ravintolapäivä on varmaan tärkein asiaan vaikuttava yksittäinen ilmiö, mutta ruokakulttuurin edistäminen ja edistyminen näkyy syntyvinä (ja kuolevina) ravintoloina, katuruokavallankumouksena ja kauppahalleissa. Nuorten suurkaupunkeja kiertäneiden ruokakaaderien johdolla: avanti, popolo!

Viimeksi Hesarin Nytissä kerrottiin, miten pääkaupungin snägärit yritetään tuunata ajanhenkiseen ja terveellisempään iskuun (http://nyt.fi/a1305937087632). Asialla on kansainvälinen sukupolvi, joka haluaa tuoda tuplaporilaisten ja ison maidon tilalle tuoreita kasviksia, kimchiä, kvinoaa, piripiriä ja sellaista. 

”Ehdottomasti kriteerien pitäisi painottua siihen, mitä grillikioski tarjoaa ruokakulttuurille. Painotetaan laatua, luovuutta ja kunnianhimoisuutta”, ruokakulttuuristrategi Timo Santala sanoo lehdessä.

Helsingin ruokakulttuuri onkin jo kansainvälistä tasoa. Se on itse asiassa niin kansainvälistä, että se ei ole (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) hirveän suomalaista tai edes helsinkiläistä. Maailman tuulet yltävät puhaltamaan nyt Helsinkiin yhtä lailla kuin Lontooseen, trendejä tulee ja trendejä menee. Mutta onko se KULTTUURIA?

Ehkä olen vain vanha jarru tai muuten rajoittunut, mutta olisi kyllä hienoa, jos Helsingin kansainvälisestä ruokakulttuurista löytyisi jotain leimallisesti ja kunnianhimoisesti suomalaista. Vaihtaisin mieluusti kaupungin kaikki kohtuuhintaan huippuhampurilaisia tarjoavat listat sellaisiin, joissa olisi keksitty jotain ihan omaa ja paikallista. Miksi helsinkiläisen katuruoan on oltava samanlaista kuin San Franciscossa? Eikö suomalaisista perinteistä ja raaka-aineista kukaan kykene kehittämään jotain omaa, terveellistä ja maistuvaa? Siten kuin esimerkiksi kaupungin kärkiravintoloista Juuri systemaattisen sitkeästi tekee. 

Jos minulta kysytään (vaikka kukaan ei niin tee), säilyttäisin ne puolenkymmentä Helsingin snägäriä vaikka Museoviraston ukaasilla listoine kaikkineen. Ei niillä suurta hipsteriliikennettä saavuteta, vaikka niiden ruokalistat laitettaisiinkin laadukkaaseen, luovaan ja kunnianhimoiseen kuosiin. Ja mistä sitten sen tuplaporilaisen ja ison maidon saisin kotimatkalla kapakasta? Siinä tilanteessa mitään luovuutta kaipaa. Mutta uuden kuosin myötä konkreettista kulttuuria katoaisi, oli se sitten arvokasta tai ei.

Sellaista kuin puhdas suomalainen ruokakulttuuri ei ole koskaan ollut olemassa. Se on aina muotoutunut vieraiden vaikutteiden voimalla. Mutta suomalaisuutta on olemassa ruoassakin, ja se ei istu briossin väliin eikä se löydy maailman tuulista. Ennemminkin sitä voisi hakea suomalaisista raaka-aineista, kotiruoasta ja sen tuunaamisesta ja kehittämisestä.

Keitin tänään tyttärille siskonmakkarakeittoa. Siitä tuli hyvää, kun sen hyvistä raaka-aineista ja rakkaudella tein.

Ravintola-arvio: Kortteliravintola Remy, Jyväskylä

– Vain huonolle ruoalle, vastaan, kun Remyn tarjoilija kysyy minulta ruoka-allergioita. Tämä allergia on hidastanut ulkona syömistäni, s...