lauantai 15. maaliskuuta 2014

Asioita, jotka ahdistavat juuri nyt

Tulevaisuus
Sekä suomalaisen yhteiskunnan että yksilöiden. Pääseekö kukaan koskaan enää kunniallisesti eläkkeelle työstä, jota osaa tehdä? Ovatko lapseni ensimmäinen sukupolvi, jolla elämä on aineellisesti niukempaa ja mahdollisuuksiltaan kapeampaa kuin vanhemmillaan? Onko kymmenen vuoden päästä mahdollista tehdä sisällöllisesti mielekästä työtä ja elää sillä? Oliko Nokia sittenkin kirous?

Politiikka
Miksi porvari ei nuku persujen takia huonosti vaan vasemmisto? Miksi minua vituttaa, kun persuja demonisoidaan, vaikka olenkin liki kaikessa heidän kanssaan eri mieltä eikä heistä ole politiikassa mihinkään? Miksi meillä on huono hallitus, ja jos hallitus olisi parempi, olisiko meillä kaikilla asiat huonommin?

Politiikka (kansainvälinen)
Putin, saatana sentään.

Media (perinteinen)
Miksi televisio on yhä tyhmempi? Miten viihdeohjelmista tuli "uutisaiheita"? Klikkijournalismi. Lähdekritiikin puute. Yleissivistyksen puute. Älykkyyden puute.

Internet
Miksi mikään sosiaalisen median väittely ei täytä keskustelun tunnusmerkkejä? Miksi älykkäätkin ihmiset sortuvat jatkuvasti äärimielipiteisiin? Lähdekritiikki. Erilaisten kantojen pohtiminen ja kuuro apinameininki.

Kirjallisuus
Jaksanko lukea Knausgårdit loppuun? Onko Ian Rankinin uusi pettymys? Miten ehtisin lukea klassikoita? Muista palauttaa kirjastokortti kuukauden päästä, kun lähikirjastomme suljetaan.

Liikunta
Oliko uusi juoksupuku turha hankinta? Kannattaako juosta näin paskoilla polvilla? Miksi en osaa hyväksyä, että mailapelit ja futis ovat ehkä osaltani pelattu?

Musiikki
Miten ehdin kuunnella kaikkea uutta ja kiinnostavaa musiikkia? Näenkö koskaan Tom Waitsia livenä? Kuinka paska rumpali olen?

Elämä
Kuinka pitkä? Milloin on kivaa?

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Äänellään laulaa

Musiikin suhteen kun yritän olla utelias, ryhdyin äsken kuuntelemaan kovasti kehuttua Pietarin Spektaakkelia. Tulin heti perimmäisen kysymyksen äärelle: miksi suomalaiset mieslaulajat eivät osaa laulaa? Kenellä heistä on hieno ääni (Matti Johannes Koivua lukuun ottamatta)? Hevivinkujia ja sumusireeneitä ei lasketa.

Otetaanpa omia ikiaikaisia suosikkejani: Kauko Röyhkä, Tuomari Nurmio, Kari Peitsamo – ei todellakaan. Muita: J. Karjalainen, Ismo Alanko, Hector, Juice Leskinen herra paratkoon, Martti Syrjä. Räppääjää pikemminkin muistuttava Samuli Putro, Neumann, Juha Tapio luoja soikoon. Jokaista saattaa kutsua korkeintaan persoonalliseksi, mikä on oikeasti eufemismi.

Ketään näistä herroista en kuuntele äänen soinnin vuoksi, kuten vaikkapa Bonoa, John Murrya, Jason Isbelliä tai Nick Cavea. Eikä tämä voi johtua yksin suomalaisuudesta, sillä suomalaisilla naislaulajille on upeita ääniä.

Onko tämä hinta, jota maksamme suomirockin kirjallisesta perinteestä? Missä ovat hienot suomalaiset miesLAULAJAT? Täytyy heitä olla, mutten vain muista. Muistuttakaa minua. Samuli Edelmann ei riitä vastaukseksi.

Pietarin Spektaakkelia en pysty kuuntelemaan, koska se kuulostaa hipsteriversiolta Faarao Pirttikankaalta.

Okei, Tapio Rautavaara, Olavi Virta ja Reijo Frank, mutta nämä eivät ole ihan tuoreita eivätkä rockia. Hei, Pave Maijasella on hieno ääni.


Svetogorsk, toukokuu 2022