sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Anonyymit kouvolalaiset

Jorma Järven suunnittelema uimahalli (1964). Hienompi kuin teillä.
"Hei, olen Juha ja olen kotoisin Kouvolasta."
"Hei, Juha."
Voin hyvin kuvitella anonyymien kouvolalaisten kokouksen, jossa kaikki jakavat kipeän kokemuksen siitä, millaista olla kotoisin Kouvolasta, Suomen turhimmasta ja paskimmasta kaupungista, maanlaajuisesta naurunaiheesta.
Mutta minäpä kerron teille yhden jutun. Minun Kouvolani (josta olen ollut poissa 27 vuotta) ei ole Suomen turhin ja paskin kaupunki. Teistä vittuilijoista huomattava osa on kotoisin jostain tuppukylästä tai pikkukaupungista, jonka korkein rakennus on ollut kaksikerroksinen. Se on Osuuspankki, johon merkonomin koulutuksen saanut johtaja halusi työhuoneensa koko kaupungin ylle. Kouvolassa on jo 60-luvulla osattu rakentaa ylöspäin (toistakymmentä kerrosta), kuten kaupungeissa kuuluu. Katsokaapas vaikka ulkomailta mallia.
Kouvolasta on tullut hyviä bändejä, itse asiassa väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin suurimmasta osasta teidän kotipaikkojanne. Siellä bändien perustamista suositumpaa oli 4H-kerho. Muistatko vielä ketjuvasikkanne nimen? Hei, Peer Gynt. Viikate.
Olette opetelleet uimaan jossain punatiilisessä laatikossa (jos teillä nyt uimahallia olikaan). Kouvolassa on Suomen kaunein uimahalli. Ja sen kahviosta sai 70-luvulla aivan sairaan hyviä lihapiirakoita, joita oli mukava mutustella kuin katseli mimmejä.
Kouvolassa on pirun hieno hyppyrimäki (jonka kuuluttamosta joskus pöllitty vahvistin kiersi köyhältä soittajalta toiselle, en tunnusta mitään). Iltamäessä hyppäsivät maailman huiput, juotiin kuumaa mehua ja syötiin makkaraa, jalkoja palelsi. Mutta Topi Mattila edusti Kouvolan Hiihtoseuraa, Holmenkollen-voittaja ja Grenoblen olympialaisten pienessä mäessä viides.
Tärkeintä kuitenkin on, että kouvolalaiset ovat vittuilun mestareita, nopeita ja älykkäitä. Siitä tämä turhimman maine, pelkkä vähemmän lahjakkaiden halpahintainen kosto.

2 kommenttia:

  1. Niin monta menneen aikamuodon ilmausta. Ennen oli. Kyllä Kuusaa alkaa tällekin Kouvolan kasvatille tuntumaan kauniimme vaihtoehdolle nykyään.

    VastaaPoista
  2. Nuorempana muistan sanonnan ,että en edes kuse kuusaalle päin.
    Nykyisin on hieman kustukkin ;-)

    Tuntuu nää Kouvolalle vittuilijat ovat vaan kateellisia.

    VastaaPoista

Svetogorsk, toukokuu 2022