tiistai 19. tammikuuta 2010

Hyvästit Gummerukselle

Gummeruksen kirjapaino päätettiin tänään lopettaa, ja samalla Gummerus poistuu kokonaan ja lopullisesti Jyväskylästä. Vain Gummeruksenkatu jää.
Toimitin muutama vuosi sitten Gummerus Kirjapaino Oy:n asiakaslehteä G-viestiä, ja vaikka tuolloin kilpailu painojen välillä oli kovaa, harva olisi veikannut ensimmäiseksi isoksi ruumiiksi Gummerusta. Gummerus tunnettiin laadusta ja neliväritöistään. Maine oli hyvä.
Kirjojen painaminen on valitettavasti auringonlaskun ala. Kotimaisen ylikapasiteetin lisäksi halpapainatukset ulkomailla syövät alan kannattavuutta. Hinnalla voi kilpailla vain siihen tiettyyn pisteeseen asti. Kotiperäiset isot neliväripainatukset alkavat olla harvinaisuuksia, kun nelivärisinä ilmestyvistä kirjoista yhä useampi on käännöksiä ja jossain Kaukoidässä tehtäviä yhteispainatuksia.
On jotenkin osuvaa, että Gummeruksen valojen sammuttaminen osuus samaan kevääseen, jolloin Vuoden kauneinta kirjaa ei enää Suomessa palkita.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Kevyt kevät


Kustantajien kevätluetteloihin tutustuminen kertoo karua kieltään kustantamisen ja kirjamyynnin tilasta. Nimekkeitä tulee vähän ja kiinnostavampaa ja kunnianhimoisempaa kirjallisuutta saa etsiä. Uusintapainokset ovat nyt kunniassa.
Kirjamyynti tuntuu entistä enemmän keskittyvän syksyyn ja joulun alle, jolloin näkyvyydestä ja ostajien rovoista kilpailevat kaikki kustantajat etukäteen myyvimmiksi katsomillaan kirjoilla.
Ehkä – ja toivottavasti – kevät 2010 on poikkeus, hengen vetämistä kovan syksyn 2009 jälkeen.
Ja kotimaista proosaa lukuun ottamatta kirjakauppiailla riittää kevääksi myymistä syksyn jääminkikirjoissa. Ostaja ei voi kuin jättää ostamatta, jos ne eivät kiinnosta.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kustantamisen etiikasta

Juuri kun Matti Nykäsen uutisoitiin sohineen veitsellä vaimoaan, Minerva Kustannus ilmoitti julkaisevansa keväällä Matin kirjoittaman parisuhdeoppaan.
Kuten britit jo ovat huomanneet, suomalaisilla on perin omituinen tapa suhtautua perheväkivaltaan, kun sitä harjoittaa entinen kansallissankari, joka nykyisin tunnetaan enemmän tai vähemmän vakavista törmäilyistään. Matti on kännissä kiva, vaikka se yrittäisikin tappaa jonkun, heh heh.
Mielenkiintoista tässä on myös se, että tämän parisuhdeoppaan kustantaa Minerva, jota vetävät entiset Kirjapajan kustantajat, siis kristillisiin arvoihin pohjaavan kustantajan ex-väki. Tuollaisella taustalla kuvittelisi sellaisen asian kuin etiikan putkahtavan mieleen, mutta näköjään ei. Raha ei tunnetusti haise, vaikka se ansaittaisiin millä tavoin.
Ja Matti Nykäsen parisuhdeopas on taatusti Minervan kevään myydyin kirja.

Svetogorsk, toukokuu 2022