keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Lontoon kirjamessut 2010

Kiitos tuhkapilven olin niitä harvoja suomalaisia, jotka pääsivät käymään tämänvuotisilla Lontoon kirjamessuilla. Itsekään en olisi mennyt, ellen olisi jäänyt jumiin Lontooseen odottamaan kotimatkaa.
Messuilla oli tietysti epätavallisen hiljaista, ja joutilaat agentit ja kustantajat näpräilivät pääasiassa puhelimiaan, kun kaikki tapaamiset ulkomaalaisten kanssa oli peruttu.
Vipinää riitti joillakin osastoilla. Isoilla megakustantajilla oli tietysti vieraita, mutta myös pienemmät ja kiinnostavat, kuten Canongate, Serpent's Tail ja Faber and Faber, olivat mukavasti miehitettyjä. Itse Jamie Byng (Canongate) veti rempseää showta osastolla.
Messuilla puhuttiin tietysti ja yhä digitalisoitumisen vaikutuksista. Se on asia, jota ei tunnuta saatavan haltuun millään, koska yhdestä ratkaistusta asiasta sikiää aina kaksi uutta ratkaisua edellyttävää asiaa. Laitteisto, tekijänoikeudet ja hinnoittelu ovat vain alkua sille kaikelle, mistä on jotenkin päästävä yhteisymmärrykseen ennen kuin sähkökirjasta tulee massahyödyke.
Sitä päivää odotellessa ostin taas Lontoosta Ishiguron, Faulksin ja Hornbyn uusimmat pokkareina. Bussimatkalla Lontoosta Tukholmaan ei tarvitse huolehtia akun kestävyydestä.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Paikan henki

Olen huomenna lähdössä Oxfordiin ja retken yhtenä tarkoituksena on kulkea komisario Morsen jalan- ja tuopinjäljissä.
Sain eilen postissa Morse & Lewis -matkaoppaan, jossa on tarkasti dokumentoitu tv-sarjojen tapahtumapaikat. Pettymyksekseni huomasin, että toisin kuin kirjoissa, joissa kaupungille ollaan uskollisia, tv-sarjassa töytäillään siellä sun täällä. Kuvauspaikkojen keskeisenä valintaperusteena oli se, että kuvausryhmä oli kyettävä parkkeeraamaan sinne kalustonsa. Sarjassa saatetaan siis kulkea yhden collegen portista sisään ja tulla ulos toisen collegen portista. Morse lähtee Jaguarillaan pubin edestä ja seuraavassa risteyksessä onkin jo toisella puolen kaupunkia.
Miten käy paikan hengen, joka on lukijan päässä ennalta ohjelmoituna? Iskeekö jakomielitauti? Pitäisikö sittenkin jäädä kotiin?

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Karsi ja lisää moraali

Jens Lapiduksen Stockholm noir -sarjan kirjat viehättävät minua niiden moraalittomuuden vuoksi. Siksi Daniel Espinosan filmatisointi trilogian avausosasta Rahalla saa (Snabba cash) on pettymys. Leffa lähtee räväkästi liikkeelle, mutta sortuu puolenvälin jälkeen moralismiksi. Miksi?
Romaanifilmatisointien ongelma on, että käsikirjoituksesta on karsittava ainakin puolet kirjan aineksesta pois. Mutkia suoriksi siis. Samoin henkilöhahmojen päänsisäinen toiminta on joko muutettava repliikeiksi tai seinille tuijotteluksi. Rahalla saa on esimerkki tämän ongelman ylitsekäymättömyydestä. Otsasuonet kenties pullottavat, kun JW karjuu voimattomuuttaan, mutta katsoja ei valaistu.
Kirja on yksityinen elämys, elokuva kollektiivinen. Siksi elokuvalle moraali on tärkempä asia kuin kirjalle. Lapidus-filmatisoinnissa se näkyy tappaja-Mradon henkilössä, joka on olennaisesti muuttunut kirjasta. Siinä psykopaattinen Mrado haaveilee tyttäryytensä huoltajuudesta, filmatisoinnissa hän on huoltaja, minkä ansiosta loppu menee aivan siirapiksi. Onhan tietysti ajateltava elokuvan naiskatsojiakin, sillä kassamenestykseksi aiotussa leffassa on aina oltava jokaiselle jotain.

Ravintola-arvio: Kortteliravintola Remy, Jyväskylä

– Vain huonolle ruoalle, vastaan, kun Remyn tarjoilija kysyy minulta ruoka-allergioita. Tämä allergia on hidastanut ulkona syömistäni, s...