Turha huoli

Tämä vain kommenttina edelliseen blogiin. Ennakkoluulot osoittautuivat täysin virheellisiksi: Peter Franzenin Tumman veden päällä on toistaiseksi paras kotimainen kaunokirja tänä vuonna. Se palautti mieleeni, miltä märkä lapanen maistuu ja ulkosaunassa paljusta niskaan kaadettu huuhteluvesi tuntuu.

Julkimokirjallisuutta

Posti toi tänään näyttelijä Peter Franzenin esikoisromaanin vedoksen. Kirja ilmestyy ensi viikolla.
Ennakkoluuloista pitäisi päästä irti, mutta kovin helppoa se ei ole. Kun julkisuudesta muutoin tuttu henkilö julkaisee kirjan, yllättää (ja yllättää?) kriitikkoparka itsensä ajattelemasta, että julkaisukynnys on kenties ollut tavallista matalammalla kirjailijan jo valmiin julkisuuden takia. Kustantajan suurin työ kun on saada kirjalle ja kirjailijalleen näkyvyyttä eli julkisuutta.
Tämä perusasenne on epäreilu, se myönnettäköön. Julkisuuden henkilöllä on aivan samat eväät kirjoittaa hyvä kirja kuin kenellä muulla hyvänsä, ja jokainen kirja ansaitsee ennakkoluulottoman kohtelun (ei koske ns. vaalikirjoja).
Mutta silti. Julkisuus ei muutu rahaksi, ellei julkisella ihmisellä ole jotain hyödykettä myytävänä – oli se aineeton hyödyke tai ei. Ex-misseistä on tullut levylaulajia ja ex-ministeristä dekkaristi. Mutta miksei näyttelijä ryhdy levylaulajaksi vaan kirjailijaksi, koska hän luultavasti koulutuksensa pohjalta osaa ainakin vähän laulaa?
Nyt sydän ja pää apposen avoimena käännän Peter Franzenin kirjasta nimiösivun: Tumman veden päällä…

Typeryys tuottaa otsikoita

Tämä aamun Hesari otsikoi: "Käsityöt ja piirtäminen lisäävät nuorten ylipainon riskiä". Vetäisin kahvit väärään kurkkuun ja verenpaineeni nousi ennätyslukemiin.
En jaksa uskoa, että joku joka väittelee aiheesta tohtoriksi Helsingin yliopistossa, olisi niin tyhmä, että menisi väittämään tällaista kausaalista yhteyttä. Paitsi jos kyseessä sattui olemaan lääketieteen väitös, joissa hyväksytään sellaiset syy-seurausväittämät, jotka eivät yhteiskuntatieteissä mene läpi edes proseminaarivaiheessa.
Uskotaan, että asialla oli toimitussihteeri, jonka piti keksiä nasakka otsikko. Uutisessa itsessäänkin kuitenkin väitettiin, että "muun muassa piirtäminen ja maalaaminen tai käsitöiden teko lisäävät ylipainoisuuden riskiä".
Eivät taatusti lisää. Sitä sen sijaan lisäävät vanhemmat, jotka ruokkivat lapsiaan eineksillä ja pikaruoalla ja jotka kuskaavat jälkikasvuaan autolla kaikkialle, mikä on oman tontin ulkopuolella. Taiteen tai käsitöiden harrastaminen eivät tee ketään läskiksi, jos hän syö ja liikkuu normaalisti. Väite on suorastaan idioottimainen – niin hölmö, että pian joku kansanedustaja varmaankin esittää taideaineiden vähentämistä kouluissa ja matemaatiikan lisäämistä, koska sen ei ole todistettu lihottavan lapsia.
Pari vuotta sitten (ainakin uutisen mukaan) joku välkky väittelijä Kuopion yliopistosta esitti tosissaan, että yksinhuoltajien lapset tekevät muita useammin itsemurhan. "Tulos" – perustui se sitten millaiseen tutkimusaineistoon hyvänsä – oli törkeä. Minusta siitä olisi voinut nostaa joukkokanteen.
Enemmän totta olisi varmaankin ollut tulos, jonka mukaan perheensä jättävä isä tappaa lapsensa

Kirja on itsensä myyntipakkaus

Useimmat kaupasta ostamamme tuotteet tulevat myyntipakkauksessa, josta itse asia sitten puretaan. Toisin on kirjojen kohdalla: niissä itse tuote on samalla myyntipakkaus.
Suomessa tehdään toki hienojakin ajatusten ja tekstien myyntipakkauksia, mutta monissa tapauksissa kansi ja muu ulkoasu ovat vain välttämätön paha.
Huono kansi ei välttämättä estä kirjaa myymästä, mutta hyvä kansi myy varmasti. Sen on paitsi oltava näyttävä ja kiinnostava, myös osuttava kohderyhmäänsä.
Samasta kirjasta eri maissa julkaistavien versioiden kansien vertailu on kiinnostavaa. Esimerkki tästä on Millions-lehden artikkeli, jossa katsellaan rinnakkain samojen kirjojen jenkki- ja brittiversioita.
http://www.themillions.com/2010/03/judging-books-by-their-covers-u-s-vs-u-k.html

iPadkö se on?

Sähkökirjoista ja niiden lukulaitteista on kohkattu pari viime vuotta niin paljon, että niiden aika lienee lopulta käsillä. Käärmettä pyssyyn, kuten tiedätte.
Kyse ei ole ylivertaisesta tekniikasta, sillä näytön sähköistä paperia lukuun ottamatta Kindlen kaltaisissa lukulaitteissa ei ole mitään sellaista, mitä tavallisesta läppäristä ei olisi löytynyt jo pitkään. Sähköisessäkin paperissa juju on siinä, että kukaan ei ole onnistunut kehittämään kohtuuhintaista akkua, joka kestäisi sähkökirjassa tarpeeksi kauan.
Sähkökirjan läpimurrossa on kyse yksinomaan siitä, että kustantajat ja lukijat saadaan viimeinkin uskomaan siihen. Amazonin Kindle raivasi tietä, mutta nyt näyttää siltä, että Applen hypetetty iPad saattaa olla se laite, jonka avulla sähkökirja tekee läpimurron globaaleille massamarkkinoille. Isot amerikkalaiset kustantajat on otettu heti alussa hankkeeseen mukaan, ja muu maailma seuraa perässä.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että laitteena iPad ei ole tekninen harppaus vaan jotain jo kehitettyjen laitteiden väliltä. Ja vaikka moni yritys tuo markkinoille iPadia kehittyneempiä laitteita, Applen gloriaa niillä ei ole.