Vuosi sitten heinäkuussa olin onnellinen. Kolmatta kuukautta olin pystynyt juoksemaan vuosikausien vammakierteen jälkeen, polvitukien kanssa, mutta silti. Sitten lenkin jälkeen oikean jalan akilles oli äkkiä kipeä. Pidin viikon tauon ja yritin uudelleen lenkille. Puolen kilometrin jälkeen nilkutin kotiin.
Parin viikon kuluttua kävin lääkärillä. Hän osasi sanoa, että katsellaan. Vaiva ei helpottunut vaan paheni levosta huolimatta. Tilasin ajan erikoislääkärille, joka suositteli fysioterapiaa. Fysioterapeutti antoi jumppaohjeet, jotka löytyivät kylmägeelin mainojulisteesta, ja kantalaput kenkiin. Ei auttanut.
Kävin ortopedillä, joka tutki jalan ultraäänellä: ei näkyvää vammaa. Kuukauden tulehduskipulääkekuuri. Lääkäri antoi kuitenkin passituksen varmuuden vuoksi magneettikuvaan: paksuuntunut ja tulehtunut, muttei repeämää. Ei muuta kuin lisää jumppaa, kyllä se siitä. Mutta kun ei.
Sitten kävin tuskaisena ja ahdistuneena omalla työterveyslääkärillä, joka oli sattumalta erikoistunut urheiluvammoihin ja osasi antaa vaivalle nimen: tendinoosi eli krooninen akillesjänteen tulehdus. Sain lähetteen fysioterapiaan ja rohkaisun: yleinen vaiva, kestää tavallisesti pari–kolme kuukautta, joskus puolikin vuotta mutta 99 prosenttia paranee. Kuukauden tulehduskipulääkekuuri taas. Kävin fysioterapeutilla, joka oli sympaattinen kaveri, muttei osannut selittää, mistä moinen vamma syntyy ja miten se paranee. Sain ohjeen kumpata kylmägeelijumppaa ja kaikenlaista muuta ohjetta, joilla yritettiin estää niitä vaivoja, joita aiheutui linkkaamisesta.
Syksyllä jalka sen kuin paheni. Se ei kestänyt edes kävelemistä. Kilometrin kävelyn jälkeen en kyennyt ponnistamaan oikealla jalalla lainkaan vaan laahasin sitä mukana. Akilles oli kosketusarka ja tuplasti paksumpi kuin vasen. Minua vitutti suunnattomasti: harva asia vie keski-ikäiseltä mieheltä niin arvokkuuden pois kuin jatkuva linkkaaminen. Sitten en enää kyennyt tekemään edes jumppaa, kun akilles oli niin kipeä (minulla on aika korkea kipukynnys). Portaiden laskeutumiseen tarvitsin kaidetta.
Olin käyttänyt pari tuhatta euroa erilaisiin erikoislääkäreihin ja muihin asiantuntijoihin, eikä kukaan osannut selittää, mistä tuo vamma oli tullut ja miten se paranisi. Konkreettisin apu oli Mobilat-geelin mainoksen jumppaohje, jonka tarkoitus oli vahvistaa akillesta, joka oli niin kipeä, ettei sitä voinut vahvistaa. Aloin unelmoida sauvakävelystä.
Vittumaisen luonteen ohessa huonoin osa minusta on oikea jalka. Ennen tendinoosia samainen akilles repesi jalkapallopelissä noin kahdeksan vuotta sitten. Se oli karvan verran kiinni, joten jalkaa ei operoitu, vaan sen annettiin arpeutua. Kaksi kuukautta kipsi jalassa. Vaimo kielsi jalkapallon. Nelisen vuotta sitten liukastuin ja tein yhden jalan ripaskatyylisen alastulon oikealla jalalla. Rustovaurio ja tähystysleikkaus, jonka onnistumismahdollisuudeen leikannut lääkäri arvioi noin 50 prosentiksi. Taisin kuulua siihen väärään puolikkaaseen, koska polvi pysyi kipeänä seuraavat kolme vuotta ja siihen jäivät tennis, sulkapallo ja muut mailapelit.
Silloin en vielä unelmoinut sauvakävelystä, vaan pidin sitä nolona lajina. Se oli kuitenkin vielä nolompaa vesijuoksua lukuun ottamatta liki ainoa laji, johon pystyin. Polvituet päälle ja sauvojen kanssa metsään. En tiennyt, miten onnekas olin. Pikkuhiljaa ryhdyin varovasti juoksemaan loivat alamäet ja sitten tasamaat. Lopulta pystyin jättämään sauvat kotiin ja juoksemaan rauhallista vauhtia Litti-tyylilläni (eräs jalkalääkäreistä totesi heti sääreni nähtyään, että olen varmasti pelannut jalkapalloa). Se tuntui hyvältä, vaikka polvi vaatikin usein buranaa ja kylmää lenkin jälkeen. Sitten tuli heinäkuu 2014.
Olen kärsinyt tendinoosista nyt yli vuoden. Alkukesästä lopetin jumpan, koska akilles kipeytyi siitä joka kerta. Eräänä päivänä sitten tajusin, että akilles oli jäykkä ja kipeä enää vain aamuisin. Päivän myötä kipua tuskin huomasi. Pyöräilystäkään se ei enää ärtynyt. Päätin tilapäisesti unohtaa Mobilat-jumpan.
Tänään kaivoin pyörän taas esiin. Takakumi oli puhki (toista kertaa tässä kuussa). Laitoin sen takaisin vajaan, kaivoin lenkkikengät kaapista ja sauvat kuistin nurkasta. Lähdin tutulle reitille Laajavuoreen. Reilut kymmenen kilometriä ja puolitoista tuntia myöhemmin istun tässä sohvalla kylmäpussi nilkassa. Jalka ei tunnu ainakaan nyt pahalta. Lopullinen tuomio tulee huomisaamuna.
Kenties unelmastani on tullut totta.
