sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Typeryys tuottaa otsikoita

Tämä aamun Hesari otsikoi: "Käsityöt ja piirtäminen lisäävät nuorten ylipainon riskiä". Vetäisin kahvit väärään kurkkuun ja verenpaineeni nousi ennätyslukemiin.
En jaksa uskoa, että joku joka väittelee aiheesta tohtoriksi Helsingin yliopistossa, olisi niin tyhmä, että menisi väittämään tällaista kausaalista yhteyttä. Paitsi jos kyseessä sattui olemaan lääketieteen väitös, joissa hyväksytään sellaiset syy-seurausväittämät, jotka eivät yhteiskuntatieteissä mene läpi edes proseminaarivaiheessa.
Uskotaan, että asialla oli toimitussihteeri, jonka piti keksiä nasakka otsikko. Uutisessa itsessäänkin kuitenkin väitettiin, että "muun muassa piirtäminen ja maalaaminen tai käsitöiden teko lisäävät ylipainoisuuden riskiä".
Eivät taatusti lisää. Sitä sen sijaan lisäävät vanhemmat, jotka ruokkivat lapsiaan eineksillä ja pikaruoalla ja jotka kuskaavat jälkikasvuaan autolla kaikkialle, mikä on oman tontin ulkopuolella. Taiteen tai käsitöiden harrastaminen eivät tee ketään läskiksi, jos hän syö ja liikkuu normaalisti. Väite on suorastaan idioottimainen – niin hölmö, että pian joku kansanedustaja varmaankin esittää taideaineiden vähentämistä kouluissa ja matemaatiikan lisäämistä, koska sen ei ole todistettu lihottavan lapsia.
Pari vuotta sitten (ainakin uutisen mukaan) joku välkky väittelijä Kuopion yliopistosta esitti tosissaan, että yksinhuoltajien lapset tekevät muita useammin itsemurhan. "Tulos" – perustui se sitten millaiseen tutkimusaineistoon hyvänsä – oli törkeä. Minusta siitä olisi voinut nostaa joukkokanteen.
Enemmän totta olisi varmaankin ollut tulos, jonka mukaan perheensä jättävä isä tappaa lapsensa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Svetogorsk, toukokuu 2022