Reinin kultaa

Täällä kasvaa suomalaisen alkoholiongelman alku ja juuri.

Frankfurtin kirjamessujen jälkeen laskeuduimme kaima Mannisen kanssa tunnin junamatkan länteen Frankfurtista. Kohde oli Assmanshaus (lisää vitsisi itse), joka sijaitsee Reinin ja viiniviljelysten välillä joenrannassa. Asumme 1400-luvulla rakennetussa hotellissa, jolla on viisi tähteä mutta oikeasti vain hatara muisto niistä. Jos 80 eurolla saa huoneessa kylpytakin, ei voi valittaa, vaikkei lämmitystä olekaan.

Perjantai-iltana tarkoitukseni oli ottaa hieno kuva aulasta, jossa on korskea kalusto ja kotkalla koristeltu takka, mutta törmäsin jo portaissa hengitysmaskilla varustettuun japanilaisukkoon ja 70 matkakumppaniin.

Tänään lauantaina sovimme matkaavamme pari kilometriä ylävirtaan Rüdensheimiin juomaan kevyt iltapäiväkänni. Kävimme alkuun hienossa viinimuseossa, minkä jälkeen siirryimme käytäntöön. Nautimme eräässä kapakassa aivan satumaisen mainiota Carl Erhardtin Rieslingiä 5 vuoden takaa, minkä jälkeen kävimme kaupungilla käpi lukuisia kojuja, joissa oli tarjolla tämän syksyn federweissia eli yhä käyvää kuluvan vuosikerran valkoviiniä sekä myös punaista versiota aiheesta. Kaiman vaatimuksesta kävimme myös brandytuottaja Asbachin tykönä. Kahden euron maistiaisilla tuli lisäjengaa kävelyyn.

Sitten köysiradalla ylärinteeseen, josta on mehevät maisemat paikallisten riesling- ja spätburgundertarhojen ylle. Osa rypäleistä on yhä korjaamatta, ilmeisesti pakkasia odotellessa. Jostain syystä haluaisin näyttää tämän myös Susanna Huoviselle, jonka on opiskelijoitani Jyväskylän yliopiston ajoilta.

En oikein osaa sanoa, miksi sekä rieslingit, spätburgunderit (pinot noir teille sivistymättömät) että roseet ovat täällä niin mainioita, mutta se johtunee joko siitä ne vain ovat tai että seitinohut iltapäiväkänni niin todistaa.
(Disclaimer: tämä on kirjoitettu pienessä hönössä)