Suomen surkein ruokapaikka

Jyväskylä on asukaslukuunsa suhteutettuna Suomen huonoin ravintolakaupunki. 

Meillä on yksi laadukas mutta hieman tylsä, fiini ja tyyris ravintola, yksi ihan hyvä ruoka/viiniravintola, jonka ansiot ovat kuitenkin enemmän viinipuolella, ja sitten meillä on osuuskauppa ketjuineen. Käsittämätöntä tämän kokoiselle yliopistokaupungille on, että Jyväskylässä ei ole yhtään kokkivetoista, lähiruokaan panostavaa persoonallista kuppilaa, jota saattaisi kehua ulkopaikkakuntalaiselle herkkusuulle.

Mitä meillä on? Ennen meillä oli halpapitserioita (niitä riittää vieläkin mutta hinnat ovat nousseet, taso ei), sitten meillä on ”texmex-ravintoloita” (Sakke ja Mato -tyyliin), muutama lämpöallas-thaipaikka (joissa jostain kumman syystä on lounaalla aina myös epämääräistä ”sushia”) ja sitten näitä ”rentoja” hampurilais- jne. paikkoja, joissa mustiin pikeepaitoihin pukeutuneet nuoret tarjoilevat ”rennosti” puolivalmisteita. 

Ja sitten intialaisia kaksin kappalein, identtisin ruokalistoin ja yhtä ikävissä rakennuksissa, toinen vähän toista parempi. Kaupungin laadukkain italialainen on Rosso (ei Kirkkopuiston, meillä on näitä kaksin kappalein, tai sitten se fiinimpi osuuskaupan paikka Lutakon hotellin aulassa). On meillä myös Kissanviikset, jonka ruokalista on pysynyt ennallaan sitten ensivierailuni, joka tapahtui vuonna 1986 (perinteissä ei sinänsä mitään pahaa ole).

Jyväskylässä ravintoloitsija tarkoittaa oluthanaa vääntävää ja katteet laskevaa isäntää, joka pakosta joutuu tarjoamaan syötävää.

Toisaalta meillä ei ole kauppahalliakaan, mikä lienee ainutlaatuista tällaisessa maakuntakeskuksessa, eikä kukaan tiedä mitään keskisuomalaisesta lähiruoasta, vaikka sitä tuotetaankin. Tämä ei ole ihme, sillä ravintolat jos ketkä brändäävät paikallista tuotantoa tuomalla sitä omille listoilleen. Osuuskaupan kuppiloissa sitä jo on, mutta se ei vielä tee ketjupaikoista persoonallisia.

Tämän katkeran tilityksen siivitti kaupunkilehden uutinen, jonka mukaan Jyväskylän ravintolamaailma on saanut piristysruiskeen ”autenttisesta dinerista”, joka tulee, mistäpäs muualta kuin Syvästä Etelästä eli Tampereelta. Elviksen ja Marilynin kuvia ja isot annokset! Tärkeintähän tällaisissa ketjuravintolassa on henkilökunnan hygieniapassi, muu tulee pakkasesta ja einestehtaista.

Kuopiossa ja Joensuussa, niitä kaipaamiani on, vaikka ovatkin pienempiä maalaiskaupunkeja. Hyviä ravintoloita, joissa mennään raaka-aineet ja keittäminen edellä. Yksinkertaista mutta ajateltua ruokaa, jonkun tuottamaa, toisen tekemää ja jonkun kolmannen asiakkaalle viihtyisään pöytään tarjoilemaa. Ei se niin mahdotonta Jyväskylässäkään voi olla. Minä ainakin lupaan käydä kahdesti kuussa.