Katoava allekirjoitus

Allekirjoituksessa, jota myös signeeraukseksi kutsutaan, on outoa voimaa. Pinnalta katsottuna se ei ole enempää kuin tavallista huonommalla, usein lukukelvottomalla käsialalla kirjoitettu oma nimi.

Näillä kahdella raapustetulla sanalla on kuitenkin isompi merkitys. Kun asiakirjan allekirjoittaa, se merkitään aidoksi ja tietoisena tehdyksi. Allekirjoitus tekee asiakirjasta laillisesti pätevän ja vahvistetun.

Konkreettisimmin tämän on todennut kaupan kassalla, jossa asiakas vahvistaa kortilla tehdyn kaupan allekirjoituksellaan. Tai vahvisti, sillä allekirjoitus alkaa olla katoava ilmiö, jonka korvaa yhä useammin pin-koodi tai pankkitunnus.

Täytekynällä sutaistun nimikirjoituksen ja persoonattoman numerosarjan välillä on kuitenkin jotain. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aiheutti viime vuonna pienimuotoisen kohun allekirjoittamalla terrorismin vastaisen lain pidentämisen etänä Ranskasta. Sen mahdollisti laite nimeltä autopen, joka pyöräytti presidentin nimmarin lakiesitykseen Valkoisessa talossa, kun käsky tuli puhelinlinjoja pitkin Ranskanmaalta. Tekniikka on kehitetty Yhdysvalloissa jo 1940-luvulla ja sitä ovat käyttäneet useimmat presidentit, vaikka siitä ei ole pidettykään meteliä. Richard Nixonilta oli tallennettu laitteeseen peräti 26 erilaista allekirjoitusta ja Ronald Reaganilta ainakin 22 (kamuille Ron tai Dutch).

Etäsigneerauslaitetta käytetään myös muualla. Muistelen, että pari vuotta sitten kirjailija Margaret Atwood signeerasi kirjojaan lontoolaisessa kirjakaupassa kotimaastaan Kanadasta käsin. Atwoodin kehittämä Longpen yhdisti nimmariin ääni- ja kuvayhteyden signeeraajan ja fanin välillä. Melkein aito asia siis.

Pitäisikö kuulakärkikynän viuhautusta vahapaperille kaivata? Sillä kannalla lienee ainakin italialaisfilosofi Umberto Eco, jonka mielestä länsimainen kulttuuri alkoi rappeutua siitä hetkestä, kun kuulakärkikynä korvasi täytekynän (puhumattakaan kirjoituskoneesta, saati tietokoneesta). Kuulakärkikynä tuhosi Econ mielestä persoonallisuuden ja esteettisyyden kirjoittamisesta. Tietokoneella kirjoittaminen taas muutti ajattelua, sillä kynällä kirjoitettaessa lause oli aina ajateltava valmiiksi ennen sen paperille panemista. Tietokoneen näppäimistö taas mahdollistaa jatkuvan korjaamisen.

Nimikirjoituksessa silmän ja käden yhteistyö ja sutaisun ainutkertaisuus ovat yhä läsnä, vaikka jälki ei kaunista olisikaan. Onko pin-koodi persoonattomuudessaan helpompi näppäillä harkitsematta kuin vääntää kynällä allekirjoitus? Ja miten käy nimmarien pyytämisen? Kelpaako Jari Litmaselta pin-koodi tai pankkitunnus?