Kullervo pururadalla

Tänään piti olla tärkeä päivä. Kolme vuotta polvivamman ja vajaat kaksi vuotta vain osittain onnistuneen tähystysleikkauksen jälkeen lähdin aamulla ensimmäiselle juoksulenkille kuluvalla vuosikymmenellä. Tätä oli pohjustettu pari kuukautta sauvakävelemällä ja pyöräilemällä. Hyvä uutinen: polveen ei sattunut. Huono uutinen: uudet, kipeä polvi mielessä ostetut erittäin hyvin vaimennetut juoksukengät kramppasivat heti alkuun säärten ja pohkeiden lihakset. Juoksemisesta ei tullut mitään, kun pomppi joustinpatjojen päällä pohkeet jumissa. Luonteeni mukaisesti suhtauduin tähän yhtä akuismaisesti kuin Kalevalan Kullervo leipään leivottuun kiveen. Hammasta purren ja itsekseni kiroten laahustin ja välillä kävelin, kun laahustamisestakaan ei tullut mitään. Kuuden kilometrin lenkistä "juoksin" ehkä reilun kolmanneksen. Myönnettäköön, että ehkä juoksulihasten rapakunto saattoi vaikuttaa tähän, mutta kyllä sieppasi. Ehkä totun uusiin kenkiin, ehkä vielä pystyn joskus juoksemaan. Ja hoen itselleni, että ainakaan polveen ei sattunut. Pikkuisen kyllä saman jalan akilleeseen, joka repesi viisi vuotta sitten.