Hanska

Minulla on sellainen työväenluokkaisesta syntyperästäni johtuva periaate, että mieluummin ostan halvan brändin parhaan tuotteen kuin kalliin brändin halvimman tuotteen. Ajattelen, että näin minua huijataan vähiten. Huijatuksi tulemiseltä ei voi säästyä, mutta sen voi minimoida. Bossin halvinkin puku maksaa paljon mutta on taatusti paskempaa kangasta ja työtä kuin erään norjalaisomisteisen miestenvaatehtimoketjun paras puku, joka ainakin väittää olevansa sataprosenttista italialaista kampavillaa ja joka jopa istuu silloinkin, kun en itse seiso. Näyttää taatusti paremmalta, kun ei heiluttele helmoja niin, että lipuke näkyisi.

Olin hukannut hansikkaan ja minulla oli täysi pari vain sellaisia halvan brändin halpoja. Paksut ja huonosti istuvat, jopa silloin kun koukistin sormeni.

Alennusmyynti, ja astelin maineeltaan halvan brändin miestenvaatehtimoliikkeeseen. Aleseinällä oli oikein mukavan näköiset, ruskeat hansikkaat: sopiva koko, ohut nahka ja hyvin ommeltu vuori. Alennusprosentti ei ilmennyt plakaatista, toisen puolen tumput olivat miinus 50, ja myyjäneitonen kertoi olevansa ensimmäistä päivää kyseisessä myymälässä. ”Ale tarkoittaa tuossa varmaan, että toisen parin saa puoleen hintaan”, neitokainen arveli.

Työväenluokkaisen syntyperäni ja keskiluokkaisen asemani/habitukseni diskrepanssista johtuen esiinnyin tilanteessa maailmanmiehenä, jolle moisella ei ollut väliä, koska yhdet hanskat tarvitsin, ja menin kassalle. Silloin paljastui, että kyseiset, maineeltaan halvan miestenvaatehtimoliikkeen premium-hansikkaat maksoivat 50 euroa. Diskrepanssin pimeä puoli ilmeni siinä, etten kehdannut ryhtyä nikottelemaan hinnasta, joka oli selvästi yli – olin vuotta aiemmin ostanut huomattavasti laadukkaammat, kotimaiset hirvennahkahanskat Stockmannilta samaan hintaan, ja toiset vielä isäukolle joululahjaksi – vaan maksoin. Tunnustan, että tunsin itseni huijatuksi ja vaikka yritin selitellä itselleni, että minulla on varaa näihin ja nämähän ovat ihan hyvät, tuli vähän paha mieli.

Ehdin neljä päivää totutella ja opetalla tyytyväiseksi ylihinnoiteltuihin, halvan brändin premium-hanskoihin, kunnes hukkasin niistä toisen. Se katosi jossain päiväkodin ja kodin välisellä matkalla, rajatulla alueella, johon materia ei periaatteessa voi hävitä. Ei löytynyt päiväkodin kurahanskojen löytölootasta eikä autosta, vaikka kuinka toivoin. Ihme, kuinka paljon saatoinkin toivoa ja rukoilla, että löytäisin tuon hanskan. Ehkä siksi, että tunsin olevani huijattu ja kulturelli maailmanmiehisyyteeni paljastui sen myötä pintakiilloksi, joka murenee yhden hanskan hukkaamisen myötä. Koska hansikkaat olivat ylihinnoitellut, ne olivat tulleet minulle arvokkaiksi.

Kiroillen palasin synnyinjuurilleni ja ostin kympin hanskat marketista. Mustat mutta pehmeää nahkaa, vuorit ei niin hyvin ommeltu. Paleleminen loppui siihen, mutta yhä toivoin hartaasti löytäväni sen kadonneen hanskan. Ajattelin, että sen löytyminen olisi käypä merkki jumalallisesta väliintulosta.

Kolme päivää myöhemmin vaimoni löysi hansikkaan pihaltamme, kuraisena mutta silti. Oli auton pimeällä puolella parkkipaikalla. Olin kävellyt sen yli usemman kerran, niin läheltä mutta sokeana tolvanana.

Tunsin itseni siunatuksi. Harras toiveeni oli juuri täyttynyt. Elämässä oli sittenkin toivoa, kun riittävän kovasti vain jaksoi uskoa. Laitoin hansikkaan kuivumaan ilmalämpöpumpun alle ja hieroin siitä sitten kuivuneen mudan pois ja hellästi nahan pehmeäksi.

Nyt en millään löydä kaapista sen paria, jota en hukannut.