Kahden kerroksen väkeä

Kesän kirjakeskustelu eli brändäämisen ja kirjailijan henkilökohtaisen kiinnostavuuden ympärillä. Esillä olivat taas kerran tutut kirjailijanimet, jotka ovat brändejä jo nytkin.
Yksi sivujuonne kuitenkin unohtui. Miten persoona- eikä kirjakeskeisessä kustannusmaailmassa pärjäävät ne kirjailijat, jotka eivät vielä ole ehtineet kasvaa mediaseksikkäiksi? Ajattelen nyt tässä esikoiskirjailijoita ja niitä, jotka kirjoittavat sen kaiken, mikä jää kustantajien kärkikirjojen taa (ja joista osa saattaa olla ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen, jos heitä vain tulevaisuudessakin kustannetaan).
Kun kirjoja myydään kirjailijapersoonien kautta, heitä mahtuu julkisuuteen yhä vähemmän. Vai lukisiko kukaan yksipalstaisia kirjailijaprofiileja kuten yksipalstaisia kirja-arvioita? Myynnin helppoutta ajatellen "less is more" eli tutut naamat näkyvät aina ja joka paikassa.
Kirjailijapersoona-ajattelu on aika hassu siksikin, että kirjailijoista moni viihtyy paremmin kirjoittamassa kuin julkisuudessa poseeraamassa. Kuten joku irvileuka totesi Britannian Hay-on-Wye -kirjafestareilta: "On aika outoa, että ihmiset haluavat maksaa nähdäkseen ihmisen, joka mieluummin istuu yhdeksän kuukautta yksikseen tietokoneen ääressä kuin puhuu toisten edessä."