VHS-nostalgiaa

Peter von Bagh on varmaan vieläkin sitä mieltä, että leffat pitää katsoa leffateatterissa, koska videolta kuva on aina huonompi, ruutu pieni ja ääni ohut.
Itse en enää jaksa nostalgisoida alkuperäisen elokuvaelämyksen nimeen, sillä eivät leffateatterit itsekään usko elokuvan voimaan – ellei 3D:tä sellaiseksi lueta.
Seuraava nostalgia-aalto olkoon siis VHS. Olin alkuviikon sairaana ja kuumeen ollessa tapissa kaivoin kellarin 600 VHS-leffan kokoelmastani vanhaa Coppolaa ja katsoin makkarin pikkutelkkarista. Silmä alkoi pian antaa anteeksi kuvan tekniset puutteet.
Hauskinta oli kuitenkin havaita, kuinka nopeasti ihminen vieraantuu vanhasta tekniikasta. Vessakäynnin ajaksi piti pysäyttää leffa ja panikoin, että kaukosäätimessä ollut muistipaikkaa: leffanhan joutuu aloittamaan alusta, jos sen stoppaa! Meni tovi ennen kuin tajusin, että nauha jää juuri siihen, mihin sen pysäyttää, toisin kuin digitaalisessa muodossa.
Yhtä asiaa jäin ikävöimään erinomaiseksi jälleen kerran paljastunutta Keskustelua katsoessani: pitikin antaa se vanha pieni kuvaputkitelkkari pois.