keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kesä ja kasvikset (orientaalitwistaavat kasvikset ja parmesaanilla gratinoidut kesäkurpitsat)

 Taustalla voisi soida vaikka Manchurian Beat, vaikka etelämmäs mennäänkin. © Juha Virkki
Huolimatta grillauskaudesta kesä on ainut aika vuodesta, jolloin Suomessa voi kuvitella olevansa kasvissyöjä muistakin kuin eettisistä syistä.

Kasvisruoan vieroksuminen johtuu monella siitä, että reseptissä on yritetty korvata eläinproteiini jollain kasvikuntaan kuuluvalla (soija on yleensä tämä äpärä). Ei toimi kuin poikkeustapauksissa.
Jos sen sijaan ajatellaan kasvikset raaka-aineena, jotka kannattaa valmistaa omilla ehdoillaan, ollaan heti alueella.

Tänään kokeilin kahta simppeliä ohjetta, joita kukaan ei voi ryssiä, jos ei unohdu Facebookin ääreen ilman munakelloa. Paahdoin kasviksia uunissa, marinoin ja jäähdytin. Sitten gratinoin pieniä kesäkurpitsoita parmesaanilla. Molemmat hyvää.

Orientaalitwistaavat kasvikset

1 munakoiso pitkittäin viipaloituna ja suolalla itketettynä
2-3 kesäkurpitsaa pitkittäin viipaloituna
2-3 paprikaa siemenet poistettuna ja viipaloituna
2 punasipulia viipaleina
2-3 varhaisporkkanaa pitkittäin puhueksi viipaloituina
3 halkaistua valkosipulinkynttä
muutama tomaatti viipaleina
(mitä hyvänsä muuta jääkaapista löytyvää kasvista)
reippaasti oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 225 asteeseen (laita grillivastus päälle, jos on). Levitä kasvikset foliolla peitetylle uunipellille. Valuta niiden päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuroi. Sekoita paljain kourin.

Laita kasvikset uuniin 15-20 minuutiksi. Katso välillä, etteivät pala. Kääntele puolivälissä.
Tee sillä välin


Marinadi

3 rkl riisiviinietikkaa
2 chilipalkoa hienonnettuna ja siemenet poistettuna
puntti korianteria hienonnettuna
2 limetin mehu puristettuna

Ota kasvikset uunista ja anna hetken jäähtyä. Kaada ne isoon kulhoon.
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sitten marinadi kasviksiin kunnolla. Anna jäähtyä.

© Juha Virkki

Parmesaanilla gratinoidut kesäkurpitsat

3-4 pientä kesäkurpitsaa (max. juhlakuntoisen miehisen kokoisia)
2 valkosipulinkynttä halkaistuna
oliiviöljyä
2 dl raastettua parmesaania
suolaa ja pippuria
kuivattua basilikaa, oreganoa yms.

Kuumenna uuni 225 asteeseen (grillivastus päälle, jos on).
Halkaise kesäkurpitsat pitkittäin kerran ja sitten toisen (4 osaan siis). Hiero niiden leikkauspinnat valkosipulinkynnellä. Valuta kesäkurpitsoiden päälle oliiviöljyä. Asettele uunipannulle folion päälle.

Sekoita parmesaani ja mausteet keskenään. Ripottele reilulla kädellä kesäkurpitsoiden päälle. Laita ne uuniin ja anna grillivastuksen helottaa kymmenisen minuuttia (seuraa tarkkaan, etteivät pala. Syö heti alkupalana tai lisäkkeenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Svetogorsk, toukokuu 2022